Peliriippuvuus

Pelaaminen on monille hauskaa ajanvietettä, jonka avulla voi piristää tylsää päivää ja hakea elämään pienen jännityksen kipinän. Joskus satunnaisesta ajanvietteestä voi kuitenkin tulla tapa, josta yhtäkkiä onkin vaikeaa päästä eroon. Pelaaja huomaa ajattelevansa pelaamista entistä enemmän, ja riskin ottamisen sietokyky kasvaa kuin huomaamatta. Tällöin voi käsillä olla jo peliriippuvuuden ensimmäinen vaihe.

Joskus tilanteeseen heräämällä pelaamisen voi saada takaisin hallintaan itsekin. Joissain tapauksissa on kuitenkin parempi turvautua ammattilaisen apuun. Onneksi Suomesta löytyy lukuisia eri tahoja, joiden puoleen voi kääntyä. Peliriippuvuus luokitellaan samanlaiseksi addiktioksi kuin muutkin riippuvuudet, eikä tällaisen ongelman myöntämisessä ole mitään hävettävää. Päinvastoin – avun hankkiminen on rohkea ja kaikin puolin kannustettava teko. Ongelman tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti parantumista.

Peliriippuvuuden oireet

Kohtuullinen pelaaminen voi olla mukava harraste tai keino viettää aikaa. Kun pelaamisen määrä ja siihen käytetty aika kasvavat radikaalisti, alkaa olla kuitenkin kyse ongelmakäyttäytymisestä. Ensimmäisiä oireita peliriippuvuuden kehittymisestä voivat olla pikkuhiljaa alkava ahdistus sekä pelaamisen aiheuttama syyllisyys. Nämä tunteet saattava kehittyä ajoittaiseksi masennukseksi. Usein pelaaminen aiheuttaa myös ongelmia ihmissuhteissa, ja pahimmillaan liiallinen pelaaminen voi johtaa jopa avioeroon.

Kun pelaaminen lähtee hallinnasta, alkaa elämässä esiintyä usein muitakin samanaikaisia ongelmia. Usein pelaaja alkaa velkaantua, ja rahan saamiseksi saattaa täytyä käyttää arveluttaviakin keinoja. Työn suorittaminen ja työpaikan ihmissuhteet saattavat kärsiä, ja myös eri päihteiden käyttö usein lisääntyy. Ongelmapelaajilla esiintyy usein persoonallisuushäiriöitä sekä itsetuhoisuutta. Myös yleinen impulssikontrolli saattaa joutua hukkaan, ja johtaa vaikkapa ostovimmaan.

Peliriippuvaisilla todetaan usein erilaisia kognitiivisia vääristymiä, mikä voi aiheuttaa virheellisiä käsityksiä esimerkiksi omista voittomahdollisuuksista tai pelikyvyistä. Esimerkiksi monet pokerin pelaaja yliarvioivat helposti omat taitonsa sekä vaikutusmahdollisuuksistaan pelin kulkuun. Toinen asia, joka saattaa vaikuttaa peliriippuvuuten, ovat kasinobonukset, joita on tarjolla monilla nettikasinoilla. Niitä haluaa tottakai käyttää, joka saattaa johtaa siihen, että haluaa pelata niin kauan, kun bonukset riittävät. Sattumapelejä pelaavilla on usein lähes taikauskoisia oletuksia kyvystään päätellä, miten vaikkapa ruletti tulee pyörähtämään.

Peliriippuvuus netissä

Peliriippuvuus netissä

Nettikasinoilla pelaaminen koukuttaa helposti, sillä panostamista varten ei tarvitse kuin kaivaa puhelin taskusta. Maakasinoita ei löydy ihan jokaisesta Suomen kolkasta, joten niillä on luonnollisestikin vaikeampaa viettää liian paljon aikaan.

Voit pelata sekä suomalaisilla että ulkomaisilla kasinoilla. Eri pelaajat pitävät erityyppisistä kasinoista. Riippumatta siitä, haluatko pelata suomalaisella vai ulkomaiset nettikasinot, on tärkeää pelata aina vastuullisesti. Pääsääntöisesti voit asettaa pelirajoja sekä suomalaisilla että ulkomaisilla kasinoilla, joista voit lukea lisää nettisivuilta kasinotilmanlissensia.net.

Toinen syy siihen, miksi ulkomaiset rahapelit nauttivat niin suurta suosiota, on niiden valtava valikoima. Peliviihdettä on yksinkertaisesti tarjolla paljon enemmän ulkomaisilla kasinoilla. Voit pelata pelejä lukuisilta ainutlaatuisilta pelivalmistajilta, joiden pelejä ei välttämättä ole tarjolla Suomessa. Yleisin on valita MGA casino. Tämä tarkoittaa, että kasinoilla on Maltan peliviranomaisen myöntämät pelilisenssit.

– Tiesithän, että jos haluat pelailla suomalaisella tai ulkomaisella nettikasinolla, voit saada voittosi verovapaana. Valitse tällöin EU-maan kasinolisenssin omaava nettikasino, niin voit pelata ilman veroseuraamuksia. Valitsemalla uudet verovapaat nettikasinot, voit nauttia pelailusta ja modernista kasinoelämyksestä täysin verovapaasti!

Netissä sijaitsevilla kasinoilla on kuitenkin todella helppoa käväistä vaikkapa työtauolla tai muuna joutohetkenä. Online-kasinopelit ovat nykyään erittäin suosittuja ja monet suomalaiset etsivät uusia kasinoita pelatakseen. Yleisimmät kasinopelit netissä ovat kolikkopelit, mutta jotkut pitävät myös pöytäpeleistä, kuten pokerista tai blackjackista.

On myös yleistä, että nettikasinot tarjoavat bonuksia pelaajilleen. Tällä tavoin uudet asiakkaat saadaan toivotettua tervetulleiksi ja olemassa olevia pelaajia palkitaan pelaamisesta. Nämä bonukset koostuvat yleensä bonusrahasta ja ilmaiskierroksista, jotka aktivoidaan talletuksen yhteydessä. Usein bonuksen aktivoimiseen vaaditaan suomalainen bonuskoodi.

Nykyään pelaaminen ilman rekisteröitymistö on erittäin suosittua. Tämän mahdollistavia kasinoita kutsutaan pay n play -kasinoiksi. Niillä ei tarvita rekisteröintiä, vaan pelaajan tulee vain tehdä talletus ja aloittaa pelaamine.

Mukava ja viihdyttävä ajanviete voi kuitenkin muodostua liian usein toistuvaksi tavaksi, ja yhtäkkiä rahaa alkaakin kulua paljon suunniteltua enemmän.

Nettikasinot harjoittavat myös melko aggressiivista markkinointia. Sähköpostiin tupsahtelee vähän väliä tarjouksia ilmaiskierroksista ja talletusbonuksista, jotka tietenkin houkuttelevat suurinta osaa pelaajista. Tappiollisen peliputken jälkeen voikin olla hyvin houkuttelevaa ajatella korjaavansa tilanteen ilmaisen pelirahan avulla. Näin kierre on pian valmis.

Kaikilta vastuullisilta netin kasinoilta löytyy linkki johonkin peliriippuvaisia auttavaan tahoon. Lisäksi monet kasinot antavat pelaajille mahdollisuuden asettaa itselleen pelirajat. Jos nämä toimet eivät riitä, on syytä alkaa harkita hakevansa apua joltain ulkopuoliselta taholta.

Viimeisimmät artikkelit